Estonian English German Finnish Norwegian Swedish

 

Ainutlaatuisen Viru Keemia Grupi (Virun Kemian Ryhmän) mineraalien viennin maanpäällisen kuljettimen avaaminen

18.04.2014

11. huhtikuuta vuonna 2012 avattiin juhlallisesti Itä-Virumaalla sijaitseva Virossa ja Euroopassa ainutlaatuinen maanpäällinen ns. matokuljetin, joka yhdistää Virun Kemian Ryhmän Oy ja Ojamaan louhimon ja öljytehtaan

Virallinen seremonia tapahtui Ojamaan palavakivin louhimon taivaalla. Avajaisnauhan leikkasivat Viron Tasavallan ympäristöministeri Keit Pentus ja Itä-Virumaan kuuden kunnan ja kaupungin johtajat

Avajaisissa oli kaikilla mahdollisuus nähdä lähes 13 kilometrin pituisen kuljettimen lähtökohtaa, sen käynnistystä ja palavakivin kuljettamista

Kuljettimen tuottavuus on 700 tonnia palavakiviä tunnissa ja vuodessa 3 200 000 tonnia. Se on verrattavaa 100 jatkuvasti työskentelevän kuorma-autoon tai 50 rautatievaunusta koostuvan kokoonpanon kanssa. Maailmassa kyllä löytyy samanlaisia nauha kuljettimia, mutta missä olisi niin paljon mutkia ja pieniä säteitä, niitä ei ole. Uutta kuljetinta palvelee ja huoltaa vain 14 ihmistä. Raaka-aineen kuljetuksen yhteydessä ei ole tomua, poisto-aineita, ei ole kuormattu paikalliset tiet sekä puuttuu melu

Matokuljettimen suunnittelussa olivat mukana myös luonnonsuojelijat ja metsästäjät. Koko reitin pituudessa sisältää kuljetin erityisiä pieneläimien tunneleita ja siltoja isojen eläimien varten, että kaikilla metsän asukeilla olisi mahdollisuus ylittää kuljetin ongelmitta

Amhold teki rakennusprojektin insinööri-tekniset ja ympäristöalaiset tutkinnot, kuljettimen palvelu- ja huoltotiet (mm liikenne- ja infrajärjestelmät), kuljettimen penkereen (mm perustuksien) suunnittelutyöt sekä kuljettimen siltojen, lastauslaiturien perustuksien ja tunnelien suunnittelutyöt

Suunnittelutöiden projektijohtaja oli Jaan Aru. Projektin kokohinta oli melkein 14 miljoonaa euroa

Kuljettimen rakennustyöt teki Saksan rakennuskonserni ThyssenKrupp AG, asennuksesta vastasi Virun Kemian Ryhmän tytäryhtiö Viru RMT sekä yleisrakennuttamisen työt teki Lemminkäinen Eesti AS.